Elämä on pikkuhiljaa taas tasaantunut vuodenvaihteen rankempien viikkojen jälkeen ja tänä viikonloppuna löytyi sopiva väli kirjoittaa loppuun aiemmin aloittamani blogiteksti.
Koska vuodenvaihde oli rankka, katsoin loppuvuonna paljon jouluelokuvia palautumiskeinona ja juhlatunnelmaan pääsemiseksi.
Idea – mitä jos katsoisin muutenkin elokuvia?
Joskus kauan, kauan sitten, tutkiskelimme lukioystävieni kanssa Internet Movie Databasen (IMDb) Top 250 elokuvan listausta. Kisailimme, kuka on kovin leffanautiskelija, merkitsemällä katsomamme elokuvat tukkimiehen kirjanpidolla. Vuosien varrella olemme toistaneet rituaalin silloin tällöin.
En ole muistaakseni sijoittunut koskaan jumbosijalle tässä kisailussa, mutta en ole onnistunut nappaamaan kultasijaakaan. IMDb:n listalla on monia klassikoita, ja aukko sivistyksessä kismittää henkilökohtaisesti. Tykkään toisaalta enemmän käyttää aikaa nimenomaan sarjojen seuraamiseen, mutta teenkö niin elokuvien kustannuksella?
Ajattelin, että tänä vuonna voisin silloin tällöin katsoa jonkun leffan IMDb:n Top 250 elokuvan listalta.
Elokuvien valinta
Ennen ensimmäisen elokuvan valintaa pohdin strategiaa hurjalle idealleni. Aloittaisinko listan ylä- vai alapäästä? Koska IMDb laskee tietokannassa olevien arviointien keskiarvoa useamman kerran päivässä ”vakiintuneiden” käyttäjien tekemien arviointien mukaan, on riski, että varsinkin matalammilla sijoilla olevien elokuvien paikat saattavat vaihdella. Miten olisi kronologinen järjestys, vaikkapa vanhimmasta uudempaan? Kannattaako edes edetä järjestyksessä? Mistähän näitä elokuvia voi edes katsoa?
Lopulta päätin valita elokuvat vapaassa järjestyksessä kriteerein:
-
Se kiinnostaa minua edes jollain tasolla. Luulen, että tästä kriteeristä tulee väistämättä tinkiä myöhemmin.
-
Se on löydettävissä tilanteeseen suhteutettuna helposti. Helppous on tilannekohtaista. Esimerkiksi suoratoisto tuntuu helpommalta kuin vaikkapa kirjastosta DVD:n lainaaminen. Joskus katson elokuvan hetken mielijohteesta, joskus taas olen suunnitellut katsomisaikataulun etukäteen.
-
Sen katsominen sopii aikatauluuni. Aina ei tunnu olevan aikaa tai lusikoita keskittyä yli 2,5 tunnin elokuvaan.
Tilastot ennen leffaprojektin aloitusta
Olin katsonut IMDb:n Top 250 -listasta elämäni aikana 84 elokuvaa tammikuun 3. päivään mennessä, jolloin keräsin katsottavien elokuvien listan. Tämän lisäksi listasin 34 elokuvaa, joiden katsomisesta kokonaan en ole täysin varma. Tein laskelman nopeasti tukkimiehen kirjanpidolla (tiettyjä perinteitä kunnioittaakseni), joten pieni heitto tilastoinnissa voi olla mahdollinen. Varmaa on kuitenkin se, että yli puolet listan elokuvista on näkemättä.
Huom! En ajatellut ryhtyä leffakriitikoksi tai tarjota syväluotaavaa analyysiä. Jaan näistä ensimmäisistä katsomiselämyksistäni lähinnä muutamia mieleen tulleita ajatuksia. Tekstit saattavat myös sisältää spoilereita.
Rautajätti (The Iron Giant, 1999)
Ensimmäinen ei-aiemmin katsomani elokuva oli animaatio ”Rautajätti” (alkup. The Iron Giant) vuodelta 1999. Puolitoistatuntinen Rautajätti oli sopivan kevyt aloitus. Luulisi elokuvan pyörineen nollarilla joko Maikkarilta tai Neloselta, mutta ainakin minulta tämä oli mennyt täysin ohi!
Rautajätti-hahmon muistan ennestään Ready Player One -elokuvasta vuodelta 2018. Aluksi Rautajättti vaikutti juoneltaan olevan tasoa "E.T., mut avaruusolion tilalla on saatanan iso robotti", mutta juoni lähti kulkemaan omaan suuntaansa. Olisin varmasti tykännyt Rautajätistä lapsenakin, vaikkakin nimikkohahmo on hieman pelottava erityisesti elokuvan alussa.
Elokuvan kenraalin ääninäyttelijänä on nyt jo edesmennyt John Mahoney, a.k.a Frasierin isän näyttelijä.
Metropolis (1927)
Jos proggikseni aloitus oli kevyt, nyt hypättiin syvään päätyyn. Mahdutin välipäivien viettoon vielä saksalaisen Metropolis-mykkäelokuvan vuodelta 1927. Metropoliksen on ilmeisesti tarkoitettu sijoittuvan vuoteen 2026. Kappas vaan, mikäs vuosi nyt onkaan!
Löysin Youtubesta 2,5-tuntisen elokuvan englanninkielisillä väliteksteillä. Vuosikymmenien varrella elokuvaa on ensin leikelty reippaalla kädellä ja sitten kursittu mahdollisimman tarkasti takaisin alkuperäiseen muotoonsa myöhemmin löytyneiden kopioiden avulla.
Katsoin Metropoliksen läppäriltä kerällä makuuhuoneessa sillä aikaa kun avopuoliso kavereineen oli vallannut olohuoneen Agemonia-pelisessiota varten. Meikämyy ei ole muutenkaan katsonut kovinkaan montaa mykkäelokuvaa, joten Metropoliksen katsominen oli ajoittain hieman puuduttavaa. Luin jälkikäteen Wikipediasta juonitiivistelmän, sillä osa kohdista oli ehkä hieman vaikeaselkoisia. Lähes satavuotinen sci-fi-elokuva oli kuitenkin mielenkiintoinen, ja nyt olen ansainnut yhden snobbailupisteen.
Hamilton (2020)
Välipäivien jälkeen koitti arki askareineen ja elokuvat saivat taas jäädä. Katsoin Hamilton-musikaalin taltioinnin helmikuun eräänä viikonloppuna. Hamilton kertoo yhdestä Yhdysvaltojen perustajaisästä, Alexander Hamiltonista. Nimikkoroolia esittää His Dark Materials -tähti Lin-Manuel Miranda.
En tiedä miksi, mutta joskus elokuvamusikaalit tuntuvat hieman kiusalliselta. Tulee vain semmoinen fiilis, että ”joojoo, voitaisiinko mennä jo eteenpäin”, you know? Ehkä syynä on katsomistapa. Elokuvataltioinnin katsomisesta yksistään kotisohvalla puuttuu se, mitä teatteriesitys tarjoaa: hetkessä olemisen ja muut katsojat.
Hamiltonin aikana pohdin, että IMDb:n lista on hyvin yhdysvaltalaiskeskeinen. Onko hyvä asia, että keskityn nimenomaan yhdysvaltalaiseen kulttuuriin? Esimerkiksi Yle esittää tänä vuonna sata kotimaista elokuvaa Yleisradion 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi, enkä ole nähnyt niistäkään varmasti montaa.
Will Hunting (Good Will Hunting, 1997)
Will Hunting piti saada katsottua äkkiä pois alta, ennen kuin se läksi Netflixistä. Tämäkin tuli katsottua päivänä, kun avopuoliso järjesti lautapelejä. En muista, milloin olisin viimeksi nähnyt Robin Williamsin tähdittämän elokuvan.
Matt Damon näyttelee elokuvassa Will-nimistä nuorukaista, joka paljastuu matemaattiseksi älyköksi. Williamsin esittämä psykologihahmo sekä Stellan Skarsgårdin esittämä professori sparraavat Williä kukin tahollaan. (Aivan, taisin valita elokuvan osittain siksi, koska mulla on tällä hetkellä julkkisihastus Stellan Skarsgårdiin.)
Fargo (1996)
En ole erityisesti välittänyt K-16-elokuvista, mutta niitä tulee vielä vastaan Top 250 -listalla. Muistan katsoneeni aikanaan ekan jakson myöhemmin tehdystä Fargo-sarjasta. (iih, ihana Martin Freeman!) Lineaarisen television myöhäinen esitysaika ja sarjan genre piti kuitenkin huolen, ettei sarjaa tullut koskaan katsottua tuota yhtä jaksoa enempää. Jälkikäteen ajateltuna tämä oli hyvä, koska nyt pystyin nauttimaan elokuvasta ilman vertailua (vaikkakin käsittääkseni sarja ja elokuva eroavat juonellisesti paljonkin toisistaan).
Fargo oli mielestäni esteettisesti kaunis elokuva (pois lukien rikoskumppanin tunkemista oksasilppuriin) ja sisälsi myös mustaa komediaa. En voinut olla pitämättä Frances McDormandin näyttelemästä poliisipäällikkö Marge Gundersonista ja Steve Buscemin rikollishahmosta.
Loppuhöpinät
Näistä viidestä elokuvasta oikeastaan Fargo kolahti kaikista eniten. Ehkä syynä oli tietynlainen Twin Peaks -henkinen viba. Yleisesti on ollut hauskaa bongailla viittauksia suosittuihin elokuviin muissa teoksissa, esimerkiksi Ghosts (US) -sarjassa.
Juttelin hiljattain elokuvista innostuneen lukioystäväni kanssa (hän, joka aikanaan ehdotti kisailua) ja kerroin hänelle tästä epävirallisesta projektistani. Hän yllättyi, etten ollut nähnyt Rautajättiä aiemmin. Toisaalta hän ei ole vielä nähnyt Metropolista. Ah haa!
– Faltsu